Uutiset

Maakuntahallitus käsitteli uuden ohjelmakauden ensimmäiset EAKR-hankkeet

Maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan syyskuussa päättyneen hakukierroksen ensimmäiset hakemukset. Maakuntahallitus päätti kohdentaa Satakunnan rahoituskiintiöstä tukea neljälle hankkeelle, joiden tukiosuus hankkeiden koko keston aikana on yhteensä noin 1.204.000 euroa. Tukea päätettiin kohdentaa neljälle hankkeelle, jotka ovat Mekatroniikan tutkimusverkoston kehittäminen Raumalla (hakija TTY-säätiö), Systemaattisella prosessilla aurinkoenergialiiketoimintaan (SAMK ja Winnova Oy), Elintarvikeketjun kilpailukyvyn kehittäminen ja resurssitehokkuus (Satafood ry) sekä Hygieniasta liiketoimintaa (SAMK). Syksyn haussa saatiin valmisteltavaksi yhteensä 29 EAKR-hakemusta. Loput hankkeet pyritään saamaan maakuntahallituksen käsittelyyn joulu-tammikuussa.

– Hankkeet osuvat hyvin Satakunnan maakuntastrategian mukaisiin kehittämisen kärkiteemoihin, puhtaaseen energiaan ja biotalouteen. Rahoitettavat hankkeet vahvistavat myös alueellista osaamis- ja innovaatiotoimintaa sekä luovat uutta liiketoimintaa, toteaa maakuntajohtaja Pertti Rajala.

Rakennerahastohankkeiden hallinnointi muuttui joiltain osin ohjelmakaudelle 2014–2020 siirryttäessä. Satakuntaa koskevat hakemukset valmistellaan entiseen tapaan Satakuntaliitossa, ja maakuntahallitus tekee niille rahoituksen kohdentamispäätöksen. Satakuntaliiton maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen varsinainen rahoituspäätös tehdään kuitenkin Pirkanmaan liitossa, jonne on keskitetty kaikkien Länsi-Suomen alueen maakuntien liittojen päätöksenteko.

Lähde ja lisätietoja: www.satakuntaliitto.fi

Lisätty 27.11.2014

Aurinkolabraan uusi akusto

Aurinkolaboratorioon saapui uusi edellisiä lithium-akkuja suurempi ja turvallisempi AGM-akusto.
Se koostuu 12 kennosta, kukin 2V ja 1000Ah.
Näistä muodostuu 24kWh järjestelmä 24V jännitteellä.
Valmistaja lupaa akustolle 20 vuoden tai 3500 syklin käyttöiän.

Lisätty 07.11.2014

Uusi TKI-hanke suunnitteilla

Suunnitteilla on uusi TKI-hanke SolarLeap Satakunta, jolla pyritään aurinkoenergialiiketoiminnan kehittämiseen ja pullonkaulojen poistamiseen.

SolarLeap tyopaketit

Lisätietoja Projektit-osiosta.

Lisätty 01.08.2014